Saarenmaan yliopistokeskus

Kuressaaressa on toiminut vuodesta 1997 Turun yliopiston ja neljän virolaisen yliopiston sekä Saarenmaan maakunnan yhteinen Saarenmaan yliopistokeskus. Yliopistokeskus toimii alueellisena ja maakunnallisena kehittäjänä ja edesauttaa jäsenyliopistojensa sekä Saarenmaan maakunnan välistä yhteistyötä. Yliopistokeskus vaikuttaa alueelliseen kehittymiseen, verkottumiseen sekä innovointiin esimerkiksi osallistumalla hankkeisiin ja toteuttamalla koulutusta.

Yliopistokeskus toimii myös jäseniensä ja niiden yhteistyötahojen kokous- ja seminaaripaikkana.

Saarenmaan yliopistokeskus on myös Baltic Sea Region University Networkin (BSRUN) aluekeskus.

 

 

 

                                                                                               

 

07.04.2009 13:49 Aila Grönholm